SIRPALETIETOA HÄMEENKYRÖN NÄYTELMÄSEURA RY:N
30-VUOTISELTA TAIPALEELTA
Ensimmäinen kokous seuran perustamisen tiimoilta pidettiin 14.5.1982. Seuraavana syksynä, 19.10.1982 perustettiin harrastajateatteri, ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Panu Rajala.
Puheenjohtajat: Panu Rajala, Kalevi Nyppeli, Kauno Perkiömäki, Panu Rajala, Ritva Kujanpää, Marja Saari, Seppo Marttila, Eevaliisa Huuhka, Jaakko Väre ja nykyinen puheenjohtaja Juha-Pekka Marttila. Erityismaininnan ansaitsee Heikki Loimusalo, joka kahdesti varapuheenjohtajana astui remmiin puheenjohtajan vetäydyttyä.
Hämeenkyrön Näytelmäseura
on saanut Hämeenkyrön kunnan
taidepalkinnon vuonna 2002.
Luovutustilaisuudessa, vas. seuran sihteeri Mari Kola, seuran puheenjohtaja Eevaliisa Huuhka ja Esa Koivunen, sivityslautakunnan puheenjohtaja sekä Pirkko Pilvinen, kulttuurisihteeri.
NÄYTELMÄ- YM. TAPAHTUMALUETTELO
Osa näytelmistä on tuotettu yhteistyössä muiden seurojen tai kansalaisopiston kanssa.
1982 Pappilan maisteri, Totuuden helmi
1983 Pappilan maisteri. Balettikerho aloitti toimintansa
1984 Noita palaa elämään. Näytelmäkirjoituskilpailu. Etsittiin paikkaa teatterille.
1985 Saavutus. TV: ”Ottakaa juna kiinni”, avustustehtävä.
1986 Saavutus. Kilpakosijat (Walakorpi 100 v.).
1987 Opri. Taistelu Hirvelän torpasta.
1988 Myllykolun Eemeli. Silja, viimeinen vihanta. Koulu (kiersi kouluilla).
1989 Havukka-ahon ajattelija (veteraanijuhla). Silja, viimeinen vihanta. Taikakukka.
1990 TV2: ”Komiaa sukua”, avustustehtävä. Auttakaa Rauha Rosinaa. Muutos.
1991 Pallolla tapahtuu. Huhtikuun yö (vieraili Pentinkulmalla 4.8.). Tuulihattu ja Pingviini. TV2: ”Luonnonmukainen rakastaja”, avustustehtävä.
1992 Tuulihattu ja Pingviini. Elämä ja aurinko. Woyzeck. Iltamat: hulvattomat haloot. Naamiointikurssi: Lilli Markkanen. Seuran 10-vuotisjuhla. Radio Sata-Hämeen vuosijuhla: avustustehtävä.
1993 Prinsessa Ruusunen. Kabaree Onni. Tulipunakukka. Pekka Töpöhäntä ja Monnin kopla. Iltamat.
1994 Hengissä vai vainaa. Murha maalaispappilassa. Leikataan, leikataan. Iltamat. Tallinnan risteily.
1995 Hotelli Humina. Miehen tie. Selluliitti ja minä. Iltamat. Saimme puvustolle, tarpeistolle ja lavasteille vuokratilat.
1996 Virtaset ja Lahtiset. Ilmaisutaidon kurssi (Marja-Leena Haapanen). Oopperamatka Tarttoon. Lavastuskurssi (Seinäjoen harrastajateatteripäivät).
1997 Tangosäveltäjä. Ihmiset suviyössä. Meidän herramme muurahaisia. Kirjoittajakurssi (palkintokurssi).
1998 Tangosäveltäjän jalanjäljillä (Esko Rahkonen). Ihmiset suviyössä (2. kesä). Runopiiriä kokeiltiin. Mukana valtakunnallisilla kotiseutupäivillä.
1999 Palokunnan juhlat. Nuori Mylläri. Punainen baskeri (Tampereen taiteen ja viestinnän laitos, avustustehtävä).
Pastori Jussilainen, ohjaus Beni Siltala,
vas. Merja Siltala, Jussi Packalén, Tuula Mäensivu,
Aila Koskinen, Sanna Häkkilä, Vernu Nieminen,
Pipsa Nieminen, Seppo Marttila, Jani Koskinen
ja Matti Koskinen.
2000 Pastori Jussilainen (vieraili useilla paikkakunnilla). Ilmaisutaidon kurssi (Mari Kola). Näytelmäseura sai internet-sivut kunnan sivujen yhteyteen.
Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti,
Jere Lepola ja Vernu Nieminen.
Myllykolun Kesäteatteri 2001, ohjaus Timo Ojala.
2001 Rakastettu Johansson. Pappilan maisteri. Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti. Perustettiin ”Ketsi ja vitsi” -ryhmä.
Talvinäyttämöllä
Mäntylässä 2002:
Ihmeellinen kabaree,
ohjaus Beni Siltala.
2002 Ihmeellinen Kabaree. Hurskas kurjuus.
2003 Rajaralli.
Rajarallin näyttelijät Salla Ahlfors, vas. ja Aila Koskinen punttijumpalla. Rajarallin ohjasi Erkki Mäensivu.
2004 Ruhtinaan peili. Pikku Pietarin piha. Kaappaus Korvatunturilla.
Ruhtinaan peilin upeasti puvustettua hoviväkeä, munkkeja, prinsessa (Liisa Saarinen) ja prinssi (Jussi Packalen) sekä kuningas (Veijo Koskiranta). Ruhtinaan peilin ohjasi Beni Siltala.
Kaappaus Korvatunturilla,
jonka ohjasi Beni Siltala, oli kaikkien aikojen ensimmäinen talvinäytelmä, joka esitettiin ulkona. Esitys sai hyvän vastaanoton. Kuvassa viisi tärkeää A:ta eli vas. Arttu ja Aaro Timonen, Anniina Mäkinen, Atte ja Antti Timonen.
2005 Riivatun työ, kuvia Talvinäyttämö-sivulla.
2006 Juoksuaika, kuvia Talvinäyttämö-sivulla.
2006 Taatan kylä, kuvia Kesäteatteri-sivulla.
2007 Poliisin poika, kuviaTalvinäyttämö-sivulla.
2008 Koivusaaren kartanon salaisuus, kuvia Talvinäyttämö-sivulla.
2008 Elokuu, kuvia Kesäteatteri-sivulla.
2009 Heikko esitys!, kuviaTalvinäyttämö-sivulla.
2010 Siltalan Pehtoori, kuvia Kesäteatteri-sivulla.
2011 Kuin telkkä pöntöstä, kuvia Talvinäyttämö-sivulla.
2011 Aladin ja ihmeellinen lamppu
2012 Kiviä taskussa
2012 Myllykolun Eemeli
2014 Meijän Onni
2014 Mies, joka ei osannut sanoa ei
2015 Jumalan hipaisu
2015 Naisten sauna
OHJAAJALUETTELO
Joka on pitkä ja komea!
Eila Vorne (Perkiömäki) – useita
Marja Sepponen-Kivinen
Matti Poskiparta
Jorma Mikkonen
Tapio Parkkinen – useita
Pirkko Nurmi
Eeva Kähtävä – useita
Reija Iso-Mustajärvi – useita
Erkki Mäensivu – useita
Maire Martikainen
Panu Rajala – useita
Erkki Aura
Matti Frantsila – useita
Heikki Timonen
Ossi Räikkä
Beni Siltala – useita
Timo Ojala – useita
Mirka Lattunen-Tervo
Vilma Tala – useita
Jotaarkka Pennanen
Tom Söderström
Eija-Liisa Pokki
Antti Väre
Antti Kilpijärvi
Hanna Rajakoski
Marko Saario
JÄSENISTÖ
Niinkuin edellä olevasta näytelmäluettelosta voi päätellä, on tarvittu tuhansia ja taas tuhansia työtunteja näiden kaikkien projektien toteuttamiseen. Jäsenmäärämme on jo useamman vuoden ollut 150 jäsenen paikkeilla. Runsas puolet jäsenistä osallistuu vuosittain toimintaan; harva järjestö voi ylpeillä niin korkealla aktiviteetillä.
Vaikka onkin kysymys vasta 30 vuodesta, on monta hyvää ystävää poistunut joukostamme lopullisesti. Heitä muistamme lämmöllä ja kaipauksella.
MITÄ NYT
Seura jatkaa hyväksi havaitulla linjalla tästä eteenpäinkin. Itsenäisenä, omista päätöksistään vastuullisena järjestönä voimme parhaiten edistää harrastajateatterin hyvinvointia sääntöjemme edellyttämällä tavalla täällä Hämeenkyrössä. Emme ole unohtaneet suurinta haavettamme, oman teatteritilan saamista. On vain myönnettävä realiteetit, sen saamiseksi tarvitsemme ulkopuolista apua.
Kiitoksemme kaikille, jotka ovat olleet mukana toiminnassamme sekä yleisölle joka on tullut katsomaan esityksiämme.
Tervetuloa jäseneksi meidän teatterikärpäsen puremien joukkoon!