Talvinäyttämötoimintaa keväällä 2008
Esitykset ovat päättyneet.
Kiitämme saamastamme erittäin runsaasta ja positiivisesta palautteesta. Hyvä yleisö; Teitä kävi yli 1200, kaikkien aikojen toiseksi suurin katsojamäärä talvinäyttämöllämme.
Kiitos!
Olemme kolmena vuonna peräkkäin esittäneet Mäntylässä puhenäytelmiä, draamaa parhaimmillaan. Nyt on musiikin vuoro.
Talvinäytelmämme ei ole vanhan elokuvan näyttämösovitus. Aihe ja aikakausi ovat toki samat, mutta teksti uusi. Samoin musiikki on uusi, Beni Siltalan taattua laatua.
Tarinassa puolestaan on takuulla jotakin tuttua, niin kuin hyvissä tarinoissa aina.
Ajatuksenamme onkin: vanhaa uhoa – suomalaista sisua – sopivasti synkkyyttä – runsaasti rakkautta. Ja ennen kaikkea useita uusia lauluja, vaikka tottahan se alkuperäinenkin sieltä löytyy.
Tuomme keskelle talven pimeyttä iloisen pilkahduksen kesästä, hämeenkyröläisten harrastajanäyttelijöiden
pistäessä parastaan. Tervetuloa mukaan.Toivomme, että viihdytte.
Vas. Kristiina Möbius, kaunis kreivi Pontuksen tytär, Mira Hietakangas, haikailee salarakastaan Rikhardia, joka on kadonnut.
Vanhemmat ovat järjestämässä Kristiinalle ja Willehartille avioliittoa, jota kumpikaan nuorista ei haluaisi.
Esityksen korvaan tarttuvaa musiikkia tulkitsevat näytelmäseuran tunnetusti osaavat laulajat, ja puvustus ilahduttaa silmää väreillään.
KULKURIN VALSSIN TEKIJÄT
Käsikirjoitus: Tapio Parkkinen ja Panu Raipia
Ohjaus ja musiikki: Beni Siltala
Rooleissa:
Kreivi Pontus Möbius |
Vernu Nieminen |
Kristiina Möbius, hänen kaunis tyttärensä |
Mira Hietakangas |
Ulrika, sisko |
Sari Eskonen |
Birgitta, sisko |
Jonna Hietakangas |
Maija Lintuviita, taloudenhoitaja |
Pipsa Nieminen |
Parooni Willehart B. Gerdewall |
Timo Timonen |
Kreivitär Irina Gerdewall, os. Siikanen |
Anneli Lahtinen |
Vanha kreivitär Cecilia D. Gerdewall, isotäti |
Anja Peuramäki |
Rikhard Haavisto, kulkuri, taidemaalari |
Ville Pertta |
Paavo Mattila, ylioppilas, maisteri |
Jussi Packalen / Jaakko Väre |
Johan af Berg, eno-pehtoori |
Matti Koskinen |
Kirkkoherra |
Jussi Niinenmaa |
Ruustinna |
Helinä Akkanen |
Poika 1 |
Aaro Timonen |
Poika 2 |
Arttu Timonen |
Reki-Matti |
Taisto Nurkkala |
Piikoja, renkejä, tanssijoita |
Sanna Huhtasalo |
Muita tekijöitä: |
|
Kuiskaaja |
Anne Rantala |
Valot ja äänentoisto |
Mari Seppä, Juha-Pekka Marttila |
Puvustus |
Ritva Nuutinen, Marja Kola |
Maskeeraus |
Mira Hietakangas |
Juliste, käsiohjelma |
Merja Luoma / Hämeenkyrön Kirjapaino |
Lavasteet |
Näytelmäseuran miehet |
Kahvio |
Hämeenkyrön Eteläinen Nuorisoseura |
Tuottaja |
Hämeenkyrön Näytelmäseura / Jaakko Väre |
Hämeenkyrön sivistyslautakunta on tukenut projektin toteuttamista.
|