Hämeenkyrön kansalaisopiston taideaineiden silloinen opettaja
Pirkko Nurmi lahjoitti vuonna 1990 seuralle Frans Eemil Sillanpäätä esittävän patsaan pienoismallin julkisesti esillä olevasta veistoksesta.
Pysti on tarkoitettu kiertäväksi ansioituneen jäsenen palkinnoksi, joka jaetaan vuosittain. Näytelmäseura teetti veistokseen arvoisensa jalustan, johon palkinnon saajan nimi kaiverretaan.
Johtokunnan vuonna 2012 tekemällä päätöksellä kaikki Taatan Pystin saaneet kutsutaan myös seuran kunniajäseniksi.
PALKINNON SAAJAT
1990 Viljo Riihioja
1991 Heikki Loimusalo
1992 Eila Vorne
1993 Pirkko Siljander
1994 Pipsa ja Vernu Nieminen
1995 Kauko Paukkunen
1996 Seppo Marttila
1997 Matti Koskinen
1998 Marja ja Pertti Kola
1999 Eino Kokkonen
2000 Eevaliisa Huuhka
2001 Kristiina Karlsson
2002 Erkki Mäensivu
2003 Aila Koskinen
2004 Mäensivun perhe: Anna-Liisa, Rauno, Marja ja Tuula
2005 Jussi Snellman
2006 Tuomo Huuhka
2007 Beni Siltala
2008 Taisto Nurkkala
2009 Raija Halme ja Esko Rinne
2010 Anja Peuramäki
2011 Jussi Packalen
2012 Liisa Kivimäki
2013 Jaakko Väre
2014 Kati Ahlfors
2015 Matti Peltomäki
2016 Nina Vahala
2017 Arja-Riitta Väre
2018 Hanna Rajakoski
2019 Juha-Pekka Marttila